Mainos
Mainos

Wilders: Islam ja Koraani vaaraksi vapaudelle

Hollantilaisen oikeistopoliitikon tekemä islamin vastainen elokuva on herättänyt vähemmän kohua kuin pelättiin. Hollannin hallitus on sanoutunut irti elokuvan väittämistä.

- Se ei ole provokaatiota, vaan rankka totuus ja poliittinen johtopäätös. Olen poliitikko. Mielestäni islam ja Koraani ovat vaaraksi vapaudelle Hollannissa pitkällä aikavälillä. Minun täytyy varoittaa siitä hollantilaisia ja hollantilaispoliitikkoja ja toivottavasti myös muuta maailmaa, Vapauspuoluetta edustava Geert Wilders perustelee elokuvaansa.

Kohuelokuva julkaistiin internetissä eilen illalla useiden viivästysten jälkeen. Hollannin hallitus sanoutui tuoreeltaan irti elokuvantekijän kommenteista.

- Elokuva yhdistää islamin ja väkivallan. Me vastustamme tätä tulkintaa. Suurin osa muslimeista ei hyväksy ekstremismiä tai väkivaltaa, pääministeri Jan Peter Balkenende väittää.

Hollannin miljoonainen muslimiväestö reagoi elokuvaan odotettua maltillisemmin.

Joissakin muslimimaissa reaktiot ovat olleet sen sijaan jyrkempiä. Iran on tuominnut elokuvan islamin vastaisena provokaationa. Indonesiassa ja Afganistanissa mielenosoittajat polttivat Hollannin lippuja jo ennen elokuvan julkistusta. Myös Suomen muslimiyhteisö on huolissaan elokuvan julkistamisesta.

- Koko tämän niin kun tempun tarkoituksella on vain provosoida muslimeja, sekä Hollannin muslimit että ihan maailman yleisesti, Abdi-Hakim Yasin Ararse Suomen islamilaisesta yhdyskunnasta kertoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme