Mainos
Mainos

WTO aloittaa uuden neuvottelukierroksen

Maailman kauppajärjestö WTO aikoo aloittaa uuden kansainvälisen kaupan neuvottelukierroksen.

Kauppakierroksen aloittamisesta päätettiin jatkoajalle ajautuneessa WTO:n ministerikokouksessa Dohassa tänään koko yön ja aamun kestäneiden tiukkojen neuvottelujen jälkeen.

Päätös laukaisee kolme vuotta jatkuneen kauppapoliittisen takalukon, jonka aikana kansainvälinen kauppapolitiikka on ollut tyhjäkäynnillä. Uusi kierros alkaa heti ja päättyy sopimuksen mukaan vuoden 2004 loppuun mennessä.

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi piti päätöstä voittona monenkeskiselle kauppajärjestelmälle ja WTO:lle. Epäonnistumisesta olisi seurannut melkoinen kriisi maailmankaupassa ja kauppapolitiikan painottuminen kahdenvälisiin suhteisiin, Sasi arvioi.

Sasin mukaan on tärkeää Suomen kannalta, että kierroksella neuvotellaan tullien alentamisen jatkamisesta ja kaupan esteiden poistamisesta. Maatalousratkaisua helpottaa hänen mukaansa, että tällä nk. Dohan kierroksella ei ole ehdottomasti sitouduttu tukien poistamiseen.

Dohan kierros seuraa vuonna 1994 päättynyttä Gattin Uruguayn kierrosta, jolla Maailman kauppajärjestö WTO perustettiin. Uuden kierroksen käynnistämistä yritettiin jo kaksi vuotta sitten epäonnistuneessa Seattlen ministerikokouksessa. Kolmivuotisella Dohan neuvottelukierroksella neuvotellaan maataloudesta, palveluista ja tullien alentamisesta. Neuvottelut investoinneista ja kilpailusta aloitetaan kahden vuoden kuluttua.

Ympäristön alueella Dohassa sovittiin aloitettavaksi neuvottelut kaupan ja ympäristösopimusten välisistä suhteista, tiedonvaihdosta ympäristösopimusten kanssa ja tullien alentamisesta tai poistamisesta ympäristötuotteilta ja -palveluilta.

WTO:ssa on 142 jäsenmaata.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme