Mainos
Mainos

Ydinjätteelle halutaan vielä 12 000-luvullakin pätevä varoitus

Maaperään loppusijoitettava ydinjäte pitäisi merkitä sellaisilla varoitusmerkeillä, että vaara ymmärrettäisiin vielä tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien vuosien päästä.

Toimivien merkkien keksiminen on kuitenkin haastava tehtävä, sillä kielet ja kulttuurit muuttuvat nopeasti. Nykyään puhutut kielet saattavat kuolla kokonaan tulevina vuosituhansina, tai vaikka ne eivät kuolisi, ne muuttuvat paljon. Myös kuvasymbolien merkitys voi muuttua olennaisesti ajan kuluessa.

Samalla lailla kuin meidän aikanamme on ihmetelty Egyptin hieroglyfejä ja Maya-intiaanien symboleita, tulevaisuuden ihmiset ovat luultavasti ymmällään meidän kulttuurimme jäänteiden edessä.

Tulevaisuuden ihmetys saattaa kuitenkin olla huomattavasti vaarallisempaa.

Jos ydinjätesäiliöiden varoitusmerkit muuttuvat ajan kuluessa käsittämättömiksi, ne saattavat jossakin vaiheessa herättää arkeologien tai aarteenetsijöiden uteliaisuuden ja houkutella heidät tekemään kaivauksia juuri siellä, missä se on hengenvaarallista.

Tämän välttämiseksi varoitusmerkkejä on yritetty kehitellä monen eri tieteenalan yhteistyönä. Projektissa on ollut mukana muun muassa kielitieteilijöitä, semiootikkoja eli merkkien tutkijoita, historiantutkijoita ja antropologeja.

Yhdysvalloissa ydinjätevaroituksien suunnitteluun osallistunut insinööri Kathleen Trauth arvelee, että kauhistuneet ihmiskasvot voisivat olla tehokas vaaran merkki.

- Kasvonilmeiden välittämät viestit eivät ole sidoksissa kulttuuriin tai kieleen, hän sanoo Las Vegas Review Journal -sanomalehden haastattelussa.

Kivikaiverruksia ja ikuisuuspaperia

Varoitusten ymmärrettävyyden lisäksi on jouduttu pohtimaan sitä, miten merkeistä saadaan riittävän kestäviä.

- Olemme ottaneet oppia siitä, mitkä menneisyyden viestit ovat säilyneet nykypäiviin asti, kertoo yhdysvaltalainen antropologi David Givens Wired-lehdessä.

- Kaikki kiteytyy kiviin.

Euroopassa asiaa on kuitenkin lähestytty eri näkökulmasta kuin Yhdysvalloissa. Ranskan ydinjätteestä vastaavat viranomaiset aikovat merkitä varoitukset erikoispaperille, joka on suunniteltu niin vahvaksi, että sen uskotaan kestävän tuhat vuotta.

Sukupolvelta toiselle

Yhdysvalloissa ydinjätteen loppusijoituspaikat on rakennettu autiomaihin kauas ihmisasutuksesta.

Euroopassa ajatellaan, että niiden olisi turvallisempaa olla kiinteä osa yhteiskuntaa, jotta jokainen sukupolvi kertoisi niiden vaaroista jälkeläisilleen.

Viestin ymmärrettävyys säilyy parhaiten silloin, jos se pystytään siirtämään perimätietona sukupolvelta toiselle. Silloin viestin muoto muuttuu samassa tahdissa kuin kieli ja kulttuurikin. Joskus on jopa ehdotettu, että kaikki suurimmat uskonnot pitäisi valjastaa ydinjätevaroituksen viestinviejiksi.

Kaikkea ei kuitenkaan voi laskea perimätiedon varaan, sillä viestiketju saattaa katketa esimerkiksi luonnonkatastrofin, sotien tai tautiepidemian vuoksi.

USA:lla on jo tarkat suunnitelmat ydinjätevaroituksista

Yhdysvallat on jo laatinut yksityiskohtaiset suunnitelmat siitä, minkälaiset varoitusmerkit se pystyttää ydinjätteen loppusijoituspaikkaan, jonka se aikoo rakentaa Nevadan autiomaahan Yuccavuoren sisään.

Maan energiaministeriö kertoo kuitenkin verkkosivuillaan, että suunnitelmat lyödään lopullisesti lukkoon siinä vaiheessa kun säiliö suljetaan. Se tapahtuu vasta kymmenien tai ehkä jopa satojen vuosien päästä.

Suomessa vastaavia suunnitelmia ei vielä ole. Eurajoen Olkiluodossa ydinjätteen loppusijoitustutkimuksia tekevän Posivan viestintäpäällikkö Timo Seppälä kertoo, ettei yhtiö pidä varoitusmerkkien suunnittelua vielä ajankohtaisena.

- Loppusijoituspaikka suljetaan vasta ensi vuosisadalla, joten kukaan nykyään elossa oleva ei ole mukana sitä tekemässä, hän perustelee.

- Päätöksenteko paikan merkitsemisestä jää väkisinkin tuleville polville.

Jättimäinen monumentti

Yhdysvalloissa suunnitteilla on massiivinen varoitusmonumenttien sarja. Yuccavuoren ympärille sijoitetaan piiriin yli kuusimetrisiä kivikartioita, joiden kärjet osoittavat eri suuntiin. Samanlaisia kartioita pystytetään myös vuoren huipulle ja huipun lähettyville.

Kartioihin kirjoitetaan varoitus YK:n kuudella virallisella kielellä: arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Lisäksi niihin tulee kuvasymboleita ja mahdollisesti jonkinlainen yksinkertaistettu viittomakielinen varoitus, jonka on ilmeisesti tarkoitus perustua Yhdysvaltojen viittomakieleen.

Kartiopiirin sisälle pystytetään suuria rakennuksia, jotka yhdessä muodostavat kansainvälisen säteilyvaarasymbolin. Niiden katot on tarkoitus tehdä keltaisista ja purppuranpunaisista kivistä, jotta niihin saataisiin luonnostaan säteilymerkin värit.

Rakennusten sisäseiniin kirjoitetaan sama monikielinen varoitusviesti kuin kivikartioihin. Sisälle kootaan myös yksityiskohtaisempaa tietoa ydinjätesäiliön sijainnista ja sisällöstä.

Lisäksi alueelle sirotellaan sinne tänne parinkymmenen sentin korkuisia varavaroitustauluja, joita tehdään eri materiaaleista. Niihin tulee kuhunkin säteilyvaarasymboli ja varoitusteksti jollakin kuudesta varoituskielestä.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme