Mainos
Mainos

Ydinreaktori suljettiin Ruotsissa

Ruotsissa kohua herättäneen Forsmarkin ydinvoimalan ongelmat jatkuvat. Viime yönä yksi voimalan reaktoreista jouduttiin sulkemaan turvaongelmien vuoksi.

Forsmarkin ydinvoimalan reaktori 1 on suljettu viime yönä Ruotsissa. Reaktoria alettiin ajaa alas keskiyön aikaan, koska sen turvajärjestelmissä havaittiin puutteita. Myös kakkosreaktori suljetaan iltapäivän aikana, kerrotaan ydinvoimalasta.

- Jos olisi tapahtunut onnettomuus, turvajärjestelmä ei ehkä olisi toiminut niin kuin sen pitää, sanoi tiedotuspäällikkö Anders Jörle Ruotsin ydinvoimaloiden turvallisuudesta vastaavasta laitoksesta SKI:stä.

Vika havaittiin ykkösreaktorissa, mutta koska kummatkin reaktorit ovat samankaltaisia, on myös kakkosreaktori tutkittava, kertoi Jörle. Tämän vuoksi myös kakkosreaktori suljetaan päivän aikana.

Myös viime vuoden heinäkuussa yksi voimalan reaktoreista jouduttiin sulkemaan sähköhäiriöiden vuoksi.

Viranomaisten syksyllä tekemän raportin mukaan Forsmarkin turvallisuuskulttuuri on jo pitkään heikentynyt ja ydinvoimalan työntekijöitä on ollut töissä jopa humalassa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme