Mainos
Mainos

Yhdysvallat aloitti sotaharjoituksen Iranin lähivesillä

Sotaharjoitusten tarkoituksena on Yhdysvaltain laivaston mukaan näyttää, että he pystyvät vastaamaan merenkulun turvallisuuden uhkiin. Jännitys alueella on kiristynyt sen jälkeen kun Iran kieltäytyi lopettamasta uraanin rikastusta.

Yhdysvaltain laivasto on aloittanut mittavan sotaharjoituksen Persianlahdella. Mukana on kaksi lentotukialusta, viisitoista sota-alusta ja yli sata hävittäjäkonetta.

Kyseessä on Yhdysvaltain sotavoimien suurin voimannäyttö alueella sitten vuoden 2003, jolloin Irakin sota alkoi.

- Nämä toimet kertovat joustavuudestamme ja voimistamme, joilla pystymme vastaamaan merenkulun turvallisuuden uhkiin, laivaston luutnantti John Perkins kertoi uutistoimistoille. Laivasto kiisti, että sotaharjoitusten taustalla olisi brittisotilaiden pidätys. Iran pidätti vastikään 15 brittisotilasta, joiden maa väitti olleen aluevesillään. Laivasto ei ole kertonut, kuinka pitkään harjoitukset jatkuvat.

Jännitys alueella on kiristynyt sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto tiukensi Iranin vastaisista pakotteita. Pakotepäätöksen syynä olisi se, ettei maa suostunut lopettamaan uraanin rikastusta, joka on osa sen kiistanalaista ydinohjelmaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme