Mainos
Mainos

Yhdysvallat julkisti uusia Irakin jälleenrakennushankkeita

Hankkeet maksavat noin 120 miljoonaa dollaria. Sopimukset tehtiin yhdysvaltalaisten ja brittiläisten yritysten kanssa, myöhemmin tarjouskilpailuun hyväksyttäneen myös muita maita.

Yhdysvallat on tehnyt uusia sopimuksia Irakin jälleenrakennusurakoista.

Yhdysvallat on ilmoittanut seitsemästä sopimuksesta, jotka on tehty yhdysvaltalaisten ja brittiläisten yritysten kanssa Irakin jälleenrakennushankkeista. Nyt julkistettujen sopimusten yhteishinta on runsaat 120 miljoonaa dollaria. Yrityksiltä tilatut urakat vaihtelevat vajaasta kymmenestä miljoonasta runsaaseen 40 miljoonaan dollariin.

Lähiaikoina odotetaan kymmenen uuden sopimuksen julkistamista. Kaikkiaan sopimussumma nousisi viiteen miljardiin dollariin. Jälleenrakennushankkeita myönnetään muun muassa vesihuollon, liikenteen ja rakennusalan yrityksille.

Kaikkiaan Yhdysvaltain kongressi on myöntänyt Irakin jälleenrakentamiseen 18,4 miljardia dollaria. Euroopassa raivostuttiin viime joulukuussa, kun kävi ilmi, ettei Yhdysvallat hyväksy tarjouskilpailuun muita kuin liittolaismaitaan.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan seuraavalle tarjouskierrokselle saatetaan hyväksyä useampia maita.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme