Mainos
Mainos

Yhdysvallat korottaa viisumien hintoja

Yhdysvallat korottaa helmikuun ensimmäisenä päivänä sekä turistiviisumien että siirtolaisviisumien hintoja. Yhdysvaltain kansalaiset sen sijaan saavat sunnuntaista alkaen passinsa nykyistä edullisemmin.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti eilen, että maan ulkomaanedustustot alkavat sunnuntaina periä palveluistaan summia, jotka vastaavat todellisia kuluja. Ministeriön edustajan mukaan turistiviisumin hinta kallistuu 20 dollarista 45 dollariin. Siirtolaisviisumin hinta puolestaan nousee nykyisestä 200 dollarista 325 dollariin. Lisäksi ulkomaiden kansalaiset ja yritykset joutuvat maksamaan 40 dollaria nykyistä enemmän yhdysvaltalaisten edustustojen tarjoamista notaarin palveluista. Uusi palvelumaksu on 50 dollaria.

Ulkoministeriö perustelee maksujen korottamista muun muassa sillä, että juuri käyttöön otettu turvatekniikka nielee aikaisempaa enemmän rahaa. Yhdysvaltain ulkoministeriön budjettia on viime vuosina leikattu varsin reippaasti ja ministeriön on ollut pakko miettiä uusia keinoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi.

Valtaosa suomalaisista täyttää viisumivapauden vaatimukset. Matkailija ei tarvitse viisumia, mikäli hänen matkansa kestää alle 90 päivää ja hänellä on paluulippu lähtömaahan. Viisumi vaaditaan muun muassa vaihtovierailijoilta, opiskelijoilta, väliaikaisilta työntekijöiltä ja kaupan parissa työskenteleviltä. Noin yhdeksän suomalaista kymmenestä matkustaa Yhdysvaltoihin ilman viisumia.
(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme