Mainos
Mainos

Yhdysvallat muistaa terrori-iskut kuin JFK:n salamurhan

Yhdysvallat valmistautuu viettämään syyskuun 11. päivän iskujen kymmenvuotispäivän juhlallisuuksia. MTV3 lähettää New Yorkin tilaisuuden suorana lähetyksenä verkossa sunnuntaina.

WTC-alueella New Yorkissa järjestettävä muistotilaisuus huipentuu uhrien nimien lukemiseen monien uhrien omaisten läsnäollessa. Juhlallisuuksissa ovat mukana sekä nykyinen presidentti Barack Obama sekä iskujen aikaan maata johtanut George W. Bush.

Suora nettilähetys muistopäivän tilaisuudesta New Yorkissa alkaa sunnuntaina klo 15.40.

Omat tilaisuutensa järjestetään iskun kohteeksi joutuneessa Pentagonissa ja Somersetin piirikunnassa Pennsylvanian osavaltiossa, jonne yksi matkustajakoneista putosi. Lisäksi Washingtonin kansalliskatedraalissa järjestetään muistokonsertti.

Viime viikolla järjestetyn kyselyn mukaan amerikkalaista 97 prosenttia muistaa, missä he olivat kuullessaan iskuista. Yhtä suuren merkityksen kansalaisten mielissä on saanut uutinen presidentti John F. Kennedyn salamurhasta.

New Yorkissa avataan sunnuntaina kansallinen 9/11-muistomerkki, joka koostuu kahdesta suuresta neliönmuotoisesta suihkulähteestä. Uuden toimistorakennuksen, One World Trade Centerin rakennustyöt ovat kuitenkin vielä kesken. Siitä on määrä tulla 104-kerroksinen ja maan korkein rakennus.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme