Mainos
Mainos

Yhdysvallat myöntää kidutuksen

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama myöntää, että maan tiedustelupalvelu on kiduttanut ihmisiä syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen.

Obama viittasi kidutukseen Washingtonissa perjantaina pitämässään puheessa. Obama sanoi tiedustelupalvelun kiduttaneen joitakin ihmisiä mutta pyysi, ettei kiduttajia tuomittaisi liian ankarasti.

– Ylitimme rajan, kun otimme käyttöön jotakin tehostettuja kuulustelutekniikoita. Uskon ja ajattelen, että kuka tahansa oikeamielinen ihminen pitää niitä kidutuksena, Obama sanoi.

Yhdysvaltojen hallinnon odotetaan julkaisevan lähipäivinä raportin, jossa kuvataan yksityiskohtaisesti tiedusteluviranomaisten väärinkäytöksiä taistelussa terroristijärjestö al-Qaidaa vastaan.

Obama on aiemminkin myöntänyt kidutuksen terrorisminvastaisessa sodassa. Hän on omalla toimikaudellaan muun muassa kieltänyt vesikidutuksen käytön kuulusteluissa.

Obama on kuitenkin vastustanut rikostutkintoja yksittäisten viranomaisten toiminnasta. Hänestä USA:n maana pitää ottaa vastuu asiasta.

– Ihmiset eivät tienneet, tuleeko hyökkäyksiä lisää. Lainvalvojat ja kansallisen turvallisuuden ryhmät olivat valtavassa paineessa selvittäessään asiaa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme