Mainos
Mainos

Yhdysvallat rakentaa ydinjätteen varaston Nevadaan

Yhdysvaltain senaatti on päättänyt ydinjätevaraston perustamisesta Nevadan osavaltiossa sijaitseville Yucca-vuorille. Senaatti vahvisti presidentti George Bushin ehdotuksen viime yönä Suomen aikaa.

Hanke hyväksyttiin Nevadan vastustuksesta huolimatta äänin 60-39. Nevadan viranomaiset aikovat kuitenkin jatkaa raivokkaasti taisteluaan, jotta ydinjätevarastoa ei sijoitettaisi Yucca-vuorille. Nevadalaisten mukaan jätteen siirtäminen maanteitä tai rautateistä pitkin on suuri turvallisuusriski.

Vuonna 2010 valmistuvaksi kaavailtuun jättivarastoon on tarkoitus sijoittaa yhteensä 70 000 tonnia ydinjätettä. Jäte on peräisin Yhdysvaltain 103 ydinvoimalasta sekä maan armeijalta. Hankkeen kannattajien mukaan ydinjätteen sijoittaminen yhteen paikkaan parantaa turvallisuutta. Tällä hetkellä radioaktiivista jätettä on haudattuna yli 130 paikkaan eri puolilla Yhdysvaltoja.

Yhdysvalloissa on jo 20 vuoden ajan mietitty hyvää sijoituspaikkaa valtaville ydinjätemäärille.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme