Mainos
Mainos

Yhdysvallat saattaa vapauttaa Guantanamon lapsivangit

Guantanamon vankileirin komentaja kenraali Geoffrey Miller kertoi Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle, että Yhdysvallat saattaa vapauttaa kolme leirillä vankina olevaa lasta. Lapset ovat iältään 13-15-vuotiaita.

-Nämä alaikäiset vihollistaistelijat olivat pakotettuja terrorismiin. He ovat antaneet meille arvokasta tietoa. Saatamme suositella heidän kuljettamistaan takaisin heidän kotimaihinsa, kenraali Miller sanoi BBC:lle.

Lapsia on pidetty erillään leirin muista noin 700 vangista. Muista vangeista poiketen lapset ovat saaneet käyttöönsä pelejä ja videoelokuvia, ja lisäksi he ovat osallistuneet laaja-alaiseen koulutusohjelmaan. Sen ansiosta lapset voivat sopeutua uudelleen yhteiskuntaan.

Lapsia on pidetty Guantanamon vankileirillä ilman mahdollisuutta tavata asianajajaa ja ilman tietoa siitä, mikä heitä tulevaisuudessa odottaa.

Suurin osa Guantanamon vangeista tuotiin leirille Yhdysvaltain Afganistanin-operaation jälkeen. Yhdysvaltojen mukaan vangit ovat "vihollistaistelijoita", joita ei voi kohdella kansainvälisten sopimusten mukaisesti, koska heillä saattaa olla yhteyksiä terroristijärjestöihin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme