Mainos

Yhdysvallat tuomitsee Berliinin yliajot terrorina – Trump syyttää "islamistisia terroristeja"

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump syyttää "islamistisia terroristeja" Berliinin yliajoista.   

Trumpin mukaan kyse on "viattomien siviilien teurastamisesta".   

– Isis ja muut islamistiset terroriryhmät teurastavat jatkuvasti kristittyjä näiden yhteisöissä ja uskonnonharjoituspaikoissa osana globaalia jihadiaan, Trump sanoi lausunnossaan.  

– Nämä terroristit ja heidän alueelliset ja kansainväliset verkostonsa pitää hävittää maan päältä, minkä teemme yhdessä kaikkien rauhaa rakastavien liittolaistemme kanssa, Trump sanoi.   

Saksan viranomaiset eivät ole vahvistaneet, että kyseessä olisi terrori-isku. Maan sisäministeri Thomas de Maiziere sanoi aiemmin, ettei hän halua vielä käyttää tapahtuneesta sanaa isku, vaikka monia asia hänen mukaansa viittaakin siihen, että kyseessä olisi tahallinen teko.

Myös Yhdysvaltain nykyhallinto tuomitsi aiemmin Berliinin yliajot todennäköisenä terroritekona.

Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat on ollut yhteydessä Saksan viranomaisiin ja tarjonnut apuaan tapauksen selvittämisessä, mikäli Saksa sitä pyytää.

Valkoinen talo kuvaili lausunnossaan Saksaa yhdeksi Yhdysvaltain läheisimmistä ja vahvimmista liittolaisista ja sanoi Yhdysvaltain seisovan Saksan rinnalla taistelussa kaikkia niitä tahoja vastaan, jotka uhkaavat maiden elämäntapaa ja yhteiskuntia.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot