Mainos
Mainos

Yhdysvalloissa pelastettiin yli sata lapsiprostituoitua jättioperaatiossa

Yhdysvalloissa viranomaiset ovat pelastaneet 105 prostituoiduksi pakotettua lasta, Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI kertoo.

Lapset pelastettiin kolmipäiväisen operaation aikana, joka toteutettiin 76 kaupungissa. Operaatioon otti osaa yhteensä 230 eri viranomaistahoa.

Suurin osa pelastetuista oli 13–17-vuotiaita tyttöjä. Operaation aikana pidätettiin lisäksi 150 parittajaa ja muuta henkilöä. Asiasta uutisoi muun muassa USA Today.

Eniten pelastettuja oli San Franciscossa, jossa viranomaiset pelastivat kaikkiaan 12 lasta. Eniten parittajia (18) pidätettiin Detroitissa. Uhreista nuorimman epäillään joutuneen oman isänsä parittamaksi. Isän epäillään myös videoineen tytärtään seksin aikana.

– Lapsiprostituutio on edelleen jatkuva uhka lapsille eri puolilla maata, FBI:ta edustava Ron Hosko sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Tämä operaatio toimii muistutuksena siitä, että näitä vastenmielisiä rikoksia voi tapahtua missä tahansa. FBI on sitoutunut pysäyttämään tämän uhriksi joutumisen syklin ja pitämään tästä hyötyvät rikolliset vastuussa.

FBI:n mukaan Operation Cross Country -kampanjan aikana on pelastettu jo 2700 lasta vuodesta 2003 lähtien.

Oikeusministeriö on arvioinut, että Yhdysvalloissa liki 450 000 lasta karkaa kotoaan joka vuosi. Ministeriön mukaan joka kolmas kadulla elävä nuori houkutellaan prostituution pariin 48 tunnin sisällä siitä, kun nämä ovat lähteneet kotoaan.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme