Mainos
Mainos

Yhdysvaltain suurin pato uhkaa pettää – suomalaisasiantuntija: ”Vajoama tai kraateri on laaja"

Kalifornian kuvernööri haluaisi, että osavaltioon julistettaisiin hätätila Yhdysvaltain suurimman padon pettämisuhan vuoksi. Suomalaisasiantuntija kertoo, että patoihin liittyy aina onnettomuusriski.

Kaliforniassa Yhdysvalloissa on annettu evakuointimääräys 188 000 asukkaalle, kun maan korkein pato uhkaa pettää.

Suomen padoista huolehtivan Kainuun ELY-keskuksen yksikön päällikkö Kari Pehkonen myöntää, että patoihin liittyy aina riskejä.

– Kun on pato, siihen liittyy aina onnettomuusriski, mutta todennäköisyydet ovat hyvin pieniä, Pehkonen selittää.

Viranomaiset ovat ilmoittaneet tänään Reutersin mukaan, että välitön vaara on ohi, kun ääriään myöten täyttynyttä tekojärveä on saatu tyhjennettyä ja vaurioittuneita tulva-aukkoja vahvistettua ennen seuraavia rankkasateita.


Ihmisiä ei ole kuitenkaan vielä päästetty takaisin koteihinsa.

– Vajoama tai kraateri on siellä laaja, sen täyttämiseen tarvitaan suuria maamassoja ja se vie aikaa, Pehkonen selittää.

Vaikka patoihin liittyy aina riskejä, Suomessa ne ovat Pehkosen mukaan Yhdysvaltoja pienemmät.

– Suomessa meillä on patoturvallisuuslaki ja padon omistajat ovat velvoitettuja pitämään padot kunnossa. Kaiken perustana on aktiivinen tarkkailu.

Kalifornian osavaltion kuvernööri Jerry Brown on lähettänyt presidentti Donald Trumpille kirjeen, jossa pyytää, että alueelle julistettaisiin hätätila. Se takaisi valtion avustuksen alueille, joihin turvallisuusuhka on vaikuttanut. 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme