Mainos
Mainos

Yhdysvaltain ulkoministeri Tillerson saapui Moskovaan – "tarvitaan paljon keskustelua"

Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson on saapunut Moskovaan. Hänen on kaksipäiväisen vierailunsa aikana määrä tavata ainakin ulkoministeri Sergei Lavrov. Presidentti Vladimir Putinia hän ei tiettävästi tapaa.

Tillerson saapui Moskovaan Italiasta, jossa johtavien teollisuusmaiden G7:n ulkoministerit hylkäsivät Britannian ajamat uudet Venäjän ja Syyrian vastaiset pakotteet.

Tillersonin Moskovan-vierailun toteutumista jännitettiin viimeiseen asti, sillä Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet ovat kiristyneet viime aikoina entisestään Syyrian tilanteen takia.

Yhdysvallat teki viime viikolla ohjusiskun Syyrian hallituksen hallussa olevalle lentokentälle, jota maa uskoo käytetyn kaasuiskun tekemiseen Syyriassa. Yhdysvallat pitää Syyrian hallintoa epäillyn kaasuiskun tekijänä.

Syyrian hallintoa tukeva Venäjä on sanonut Yhdysvaltain toimien rikkovan kansainvälistä oikeutta. Yhdysvaltain iskun kohteena olleella lentokentällä oli ollut myös venäläismiehistöä. Yhdysvallat kertoo varoittaneensa Venäjää etukäteen iskusta.


Putin varoitti "provokaatioista"

Tillerson kertoi ennen vierailua aikeistaan painostaa Venäjää epäillystä kaasuiskusta.

– En usko Venäjän haluavan heikentää välejämme, mutta tarvitaan paljon keskustelua, jotta saamme selville, millaisen suhteen Venäjä haluaa kanssamme, Tillerson kommentoi sunnuntaina.

Lavrov ja Tillerson keskustelivat puhelimessa lauantaina. Venäjän ulkoministeriön mukaan Lavrov sanoi Tillersonille, että hyökkäys terroristeja vastaan taistelevaa hallitusta kohtaan kannustaa ääriajatteluun ja luo turvallisuusuhkia.

Putin on pysynyt tukevasti liittolaisensa, Syyrian presidentin Bashar al-Assadin tukena. Hän varoitti aiemmin tänään uusista "provokaatioista" kemiallisilla aseilla Syyriassa. Hänen mukaansa niitä voidaan käyttää Assadin lavastamiseksi syylliseksi iskuihin.

Putinin mukaan Venäjällä on useista lähteistä saatua tietoa, että tällaisia provokaatioita valmisteltaisiin eri puolilla Syyriaa.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot