Mainos

Yhdysvaltain uuden Suomen-lähettilään nimityksessä voi kestää vielä pitkään

Yhdysvaltain uuden Suomen-suurlähettilään nimitystä voidaan joutua odottamaan pitkään. 

Yhdysvaltain presidentti nimittää suurlähettilään, minkä jälkeen senaatin pitää vielä vahvistaa nimitys. Prosessiin voi mennä kuukausia, etenkin kun Suomi ei lukeudu Yhdysvaltain tärkeimpiin yhteistyökumppaneihin. 

Suomen-suurlähettilään nimitystä ennen senaatin käsittelyyn päätynevät muun muassa Yhdysvaltain Kiinan-, Britannian- ja Israelin-suurlähettiläiden nimitykset. 

Esimerkiksi Yhdysvaltain viimeisimmän Suomen-suurlähettilään Charles A. Adamsin nimitysprosessi kesti useita kuukausia. Sitä tosin hidasti se, että senaatissa oli republikaanienemmistö, kun taas Adamsin nimittänyt presidentti Barack Obama oli puoluekannaltaan demokraatti. 

Nyt nimitysprosessin odotetaan etenevän nopeammin, sillä republikaanipresidentti Donald Trumpin nimitys saa todennäköisesti rivakammin senaatin hyväksynnän. 

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin tänään, että David A. Balton olisi nimitetty Yhdysvaltain uudeksi Suomen-suurlähettilääksi. Lehti oikaisi myöhemmin, että uutinen ei pitänyt paikkaansa. 

Balton on ammattidiplomaatti, joka on vaikuttanut Arktisen neuvoston johtotehtävissä. 

Yhdysvaltain presidentti valitsee suurlähettiläänsä usein tukijoidensa joukosta. Esimerkiksi Adams oli Obaman aktiivitukija. Hän joutui presidentin vaihtumisen myötä lähtemään Helsingistä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot