Mainos
Mainos

Yhdysvaltoja syytetään hakkeroinnista

Brittiläinen konservaattorien ryhmä syyttää Yhdysvaltain laivastoa yrityksestä tunkeutua heidän tietokoneeseensa. BBC:n television mukaan hakkerointiyrityksen syy oli yksityiskohtaisten tietojen etsintä delfiineistä, joita Neuvostoliitto koulutti sotilastehtäviin.

Valas- ja delfiinikonservaattorien järjestö joutui viikko sitten Pentagonin hakkerointiyrityksen kohteeksi. BBC:n mukaan Pentagon on myöntänyt yrityksen, mutta se ei ole vielä selvittänyt syyllistä. Konservaattorijärjestöllä on toistaiseksi julkaisematon raportti siitä, miten Neuvostoliitto koulutti delfiinejä sotatehtäviin kylmän sodan loppuun asti. Tällöin liian kalliit delfiinit myytiin ulkomaille, muun muassa Unkariin, Argentiinaan ja Jugoslaviaan.

Neuvostoliitto hyödynsi delfiinien herkkiä aisteja, jotka tekivät niistä ihanteellisia sotilaallisiin tehtäviin. Raportti paljastaa BBC:n mukaan, että vaikka jotkut delfiinit ovatkin yleisön viihdytystehtävissä, osa saattaa yhä jatkaa armeijauraansa muualla. Konservaattorijärjestön mukaan Yhdysvaltain armeija oli pyytänyt kopiota raportista ennen sen julkaisemista. Hakkerointiyritys tehtiin tämän jälkeen.

Järjestön tiedottaja Chris Stroud sanoi olevansa hyvin huolissaan Yhdysvaltain laivaston yrityksestä päästä takaovesta sisälle. Konservaattorit eivät aio haastaa armeijaa oikeuteen, mutta vaativat selitystä Yhdysvaltain suurlähetystöltä. Raportin laivasto saa samaan aikaan kuin muutkin. Myös Yhdysvallat on käyttänyt delfiinejä sotilaallisissa tehtävissä, mutta BBC:n mukaan Yhdysvaltain delfiinikoulutuksen tason on väitetty jääneen Neuvostoliiton tasoa huonommaksi.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme