Mainos
Mainos

Yhdysvaltojen kuivuus tappaa kalatkin vesistöistä

Kova kuivuus yhdistettynä ennätyksellisiin lämpötiloihin on jatkunut Yhdysvaltojen keskilännessä. Kuivuus on jo aiheuttanut massivisia tuhoja viljelyksille ja nyt myös tuhansille kaloille.

Eilen esimerkiksi Nebraskan osavaltiossa Lincolnissa lämpötilat kohosivat 35 celsiusasteeseen. Kuivuus on kuivattanut osavaltion pääjoen Platten lähes puroksi. Platte kulkee koko osavaltion halki ja on tunnettu voimakkaasta virtauksesta. Nyt joen pohja on suurilta osin näkyvissä.

Kuivuus ja lämpö ovat vaikuttaneet asukkaisiinkin, mutta nyt ilmasto on aiheuttamassa alueelle kalastusviranomaisten mukaan myös ekologisen katastrofin. Joen pinta on laskenut hälyttävästi ja samalla veden lämpötilat ovat nousseet. Jokeen on kuollut tuhansittain kaloja, mukana myös alueen harvinaisia suojeltuja kalalajeja.

Nebraskan kalastusviranomaisten mukaan kaloja on kuollut heinäkuusta elokuuhun tuhansia Platten alajuoksulla. Kalojen siivoaminen vedestä onkin viranomaisten päivittäistä rutiinia tällä hetkellä. Lisäksi Iowan osavaltiossa yli 40000 kalaa löydettiin kuolleena ja muutama tuhat lisää Illinoisin osavaltion puolella.

Tämänlaajuinen luonnonkatastrofi on harvinainen ja Yhdysvaltoja koetellut lämpöaalto onkin ollut kuumin sataan vuoteen.

(MTV3 - AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme