Mainos

Yhteys korealaiseen matkustajakoneeseen katkesi – saksalaishävittäjät saattoivat kentälle

Kaksi saksalaista hävittäjää lähetettiin saattamaan eteläkorealaista matkustajakonetta lauantai-iltana, koska lennonjohto oli menettänyt radioyhteyden siihen.

Korean Airin Soulista Zürichiin matkalla olleessa koneessa oli 211 matkustajaa.

Hävittäjät saattoivat koneen turvallisesti Stuttgartin lentokentälle, missä selvisi, että radio oli mennyt epäkuntoon, kertoo muun muassa Süddeutsche Zeitung.

Matkustajat joutuivat yöpymään kentän terminaalissa telttavuoteilla. Heidät kuljetettiin sunnuntaiaamuna Zürichiin busseilla.

Tapaus oli jo toinen vastaava kahden päivän aikana. Perjantaina hävittäjät lensivät tarkastamaan egyptiläistä matkustajakonetta, johon ei saatu yhteyttä. Ennen kuin ne ehtivät paikalle Keski-Saksaan, koneeseen saatiin yhteys. Koneen lentäjät olivat asettaneet radion väärälle taajuudelle.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot