Mainos
Mainos

YK: Aids leviää määrärahojen kasvusta huolimatta

Taudin leviäminen on nopeinta naisten ja lasten keskuudessa. Edistystä on kuitenkin tapahtunut esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa.

Aidsin vastaiseen taisteluun käytettävät rahasummat ovat lisääntyneet ennätysvauhtia, mutta virus jatkaa riehumistaan vieläkin kovempaa tahtia, varoitti YK:n pääsihteeri Kofi Annan tänään julkistetussa selonteossa. Aidsin vastaisiin ohjelmiin on tänä vuonna käytettävissä noin kahdeksan miljardia (6,5 miljardia euroa) dollaria eli yli 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Menestyksekkäitä aids-ohjelmia on toteutettu muun muassa Aasiassa ja Afrikassa ja Brasiliassa. Myös Thaimaassa ja Kambodzhassa on otettu selviä edistysaskeleita.

Silti vain 12 prosenttia hoitoa tarvitsevista sitä myös saa, muistutettiin raportissa. Tehokkaista ehkäisyohjelmista, verikokeista ja neuvonnasta on pulaa ja lääkkeet maksavat edelleen liian paljon. Tautiin syydetyistä rahoista huolimatta viime vuoden tartunta- ja kuolinluvut ovat historian suurimmat. Viime vuonna hiv-tartunnan sai 4,9 miljoonaa ja siihen kuoli 3,1 miljoonaa ihmistä. Lähes puolet arviolta noin 40 miljoonasta hiv-tartunnan saaneesta on naisia ja tyttöjä.

-Suunta on se, että nuoret naiset saavat tartunnan useammin kuin nuoret miehet, kertoi YK:n väestörahaston johtaja Thoraya Obeid. Naiset tarvitsevat hänen mukaansa lisää tietoa, muun muassa siitä kuinka käyttää naisille tarkoitettuja kondomeja.

(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme