Mainos
Mainos

YK avustaa Brasiliaa sammuttamaan metsäpaloa

YK on ryhtynyt ohjaamaan kansainvälisiä avustustoimia, joilla yritetään saada Brasilian metsäpalo sammumaan. Kolme kuukautta riehunut palo on tuhonnut tähän mennessä kaksi kertaa Belgian kokoisen alueen Brasilian pohjoisosassa. Brasilia pyysi apua metsäpalon sammuttamiseen viime viikolla. YK on ilmoittanut, että tarjolla on sekä sotilaallista että siviilikalustoa.

Maanantaina palon leviämistä hidasti kymmenen minuutin sadekuuro, joka oli ensimmäinen kahdeksan kuukauden kuivuuden jälkeen. YK:n sammutusasiantuntijoita on matkustanut myös Indonesiaan avustamaan metsäpalon sammuttamisessa. YK aikoo tarjota samanlaista apua myös Venezuelalle ja Guyanalle, joissa metsää palaa niin ikään.
(STT-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme