Mainos
Mainos

YK: Burundin armeija tappanut yli tuhat ihmistä

Burundin armeija on surmannut ainakin tuhat ihmistä joulukuusta lähtien, kerrottiin YK:n raportissa tänään. Burundi on YK:n mukaan syöksynyt yhä syvemmälle väkivallan kierteeseen. Satoja naisia ja lapsia on tapettu vajaan kahden kuukauden sisällä. Suurin osa tutsien hallitseman armeijan surmaamista ihmisistä on hutuja.

Pahin verilöyly sattui raportin mukaan joulukuun alussa, jolloin burundilaisjoukot surmasivat noin 700 ihmistä pohjoisella Kayanzan alueella. Vähän myöhemmin joulukuussa 121 ihmistä tapettiin pääkaupungin Bujumburan lähistöllä.

YK:n ihmisoikeustarkkailijoiden keräämien tietojen mukaan myös sissit ovat surmanneet ainakin 58 ihmistä joulukuusta lähtien.

Väkivaltaisuudet ovat diplomaattien ja avustustyöntekijöiden mukaan kiihtyneet sen jälkeen kun armeija kaappasi kesäkuussa vallan itselleen. YK:n mukaan armeija on syyllistynyt myös satojen Itä-Zairesta kotiin palanneiden hutupakolaisten surmiin. Armeija on kiistänyt kaikki hutujen surmat.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme