Mainos

YK: Hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvoi viime vuonna ennätysnopeasti

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on noussut jälleen uuteen ennätykseen, kertoo YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestö WMO.

Viime vuonna hiilidioksidin määrä ilmakehässä myös nousi ennätysvauhtia. Syynä oli ihmisen toiminnan lisäksi voimakas El Nino -sääilmiö Tyynellämerellä. Se aiheutti kuivuutta trooppisilla alueilla, mikä vähensi muun muassa metsien kykyä imeä hiilidioksidia itseensä.

WMO:n mukaan viimeksi näin paljon hiilidioksidia oli ilmakehässä 800 000 vuotta sitten. Järjestön pääsihteeri Petteri Taalas varoittaa, että ellei kasvihuonekaasupäästöjä leikata nopeasti, maapallo lämpenee vaarallisen paljon vuosisadan loppuun mennessä.

– Hiilidioksidi pysyy ilmakehässä satoja vuosia ja merissä vielä pidempään. Fysiikan laeista seuraa, että meillä on tulevaisuudessa paljon kuumempi ja äärimmäisempi ilmasto, Taalas sanoo.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot