Mainos
Mainos

YK hyväksyi Afganistanin rauhanturvajoukot

YK:n turvallisuusneuvosto on tänään hyväksynyt yksimielisesti Afganistanin-rauhanturvaoperaation.

Britannian on tarkoitus johtaa YK:n ISAF-rauhanturvaoperaatiota, jonka tehtävänä on avustaa Afganistanin väliaikaista hallitusta. Hamid Karzain johtama hallitus tulee valtaan Kabulissa lauantaina. Noin 200 brittiläistä merijalkaväen sotilasta sijoitetaan Kabuliin vallansiirron ajaksi.

Joukkojen on määrä lähikuukausien aikana kasvaa tuhansien sotilaiden kokoiseksi. Turvaneuvosto valtuutti joukot ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimiin mandaattinsa täyttämiseksi.

Turvallisuusneuvosto kehotti kaikkia afgaanipuolueita vetämään sotilasjoukkonsa Kabulista sekä rohkaisi Afganistanin naapurimaita ja YK:n jäsenmaita avustamaan kansainvälisiä joukkoja.

Britannia on suostunut johtamaan operaatiota ensimmäiset kolme kuukautta. Se on pyytänyt YK:ta nimeämään uuden johtajavaltion ennen huhtikuun loppua.

Bonnin sopimuksen mukaan joukkoja voidaan sijoittaa myös muihin kaupunkeihin väliaikaisen hallituksen pyynnöstä. Kabulia hallitseva pohjoinen liitto on aiemmin sanonut haluavansa rajoittaa kansainvälisten joukkojen lukumäärän tuhanteen henkeen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme