Mainos
Mainos

YK: Ilmastonmuutos uhkaa maailman aavikoita

YK:n Ympäristöohjelman julkaiseman raportin mukaan erityisesti pohjavesien riistokäyttö ja luonnon tuhoaminen ovat huonontaneet aavikoiden tilaa.

Ilmastonmuutos uhkaa myös maailman aavikoita, varoittaa YK:n Ympäristöohjelma Unep Maailman ympäristöpäivänä. Unepin mukaan aavikoituminen on suurin este köyhyyden poistamisessa, ja se voi osaltaan vaikuttaa myös konfliktien syntymiseen maailmalla.

Unepin julkaiseman raportin mukaan erityisesti pohjavesien riistokäyttö ja luonnon tuhoaminen ovat huonontaneet aavikoiden tilaa. Aavikkoalueilla keskilämpötila on kasvanut 0,5 celsiusasteesta kahteen asteeseen vuosien 1976 ja 2000 välillä, mikä on vähentänyt aavikoiden vesivaroja.

Koko maailmassa keskilämpötila on kohonnut tuona aikana 0,45 astetta. Myös jäätiköt ovat sulaneet huomattavasti.

Maailman pinta-alasta neljännes eli 33,7 miljoonaa neliökilometriä on aavikkoa.

Unep muistuttaa, että aavikot ovat sekä biologisesti, taloudellisesti että kulttuurisesti merkittäviä alueita, ja niillä asuu 500 miljoonaa ihmistä. Järjestö kehottaa toimimaan tehokkaasti aavikoiden säilymisen puolesta.

Maailman ympäristöpäivää vietetään 35 kertaa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme