Mainos
Mainos

YK: Kongosta löydettiin kymmeniä uusia joukkohautoja, väkivaltaisuudet vaatineet tuhansien ihmisten hengen

Kongon demokraattisessa tasavallassa Kasain alueelta on löydetty 38 uutta todennäköistä joukkohautaa, kertoo YK. Tähän mennessä jo ainakin 80 joukkohautaa on tunnistettu Kasain alueella, jossa turvallisuusviranomaiset ja heimojoukot taistelevat toisiaan vastaan.

Viimeisimmät todennäköiset joukkohaudat löydettiin tässä kuussa, YK kertoo.

Väkivaltaisuudet saivat alkunsa viime vuonna, kun heimopäällikkö Kamwina Nsapu haastoi presidentti Joseph Kabilan hallituksineen. Nsapu kuoli poliisioperaatiossa viime vuoden elokuussa, mutta hänen seuraajansa ovat jatkaneet taisteluja.

Katolisen kirkon mukaan väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 3 000 ihmistä. Aiemmin noin 1,3 miljoonan ihmisen on arveltu myös paenneen Kasain alueelta.

Maaliskuussa myös kaksi länsimaalaista asiantuntijaa katosi. Rauhanturvaajat löysivät myöhemmin kadonneen kaksikon ruumiit matalasta haudasta. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres oli lähettänyt asiantuntijat maahan tutkimaan konfliktia. Maan hallitus syytti heimojoukkoja asiantuntijoiden murhista.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot