Mainos

YK:n pääsihteeri varoittaa katastrofista Myanmarissa

Läntistä Myanmaria uhkaa humanitaarinen katastrofi, varoitti YK:n pääsihteeri Antonio Guterres perjantaina.

Guterres kehotti maan turvallisuusjoukkoja osoittamaan malttia sen jälkeen, kun noin 400 ihmisen kerrottiin kuolleen viime aikojen väkivaltaisuuksissa. Useimmat uhreista olivat rohingya-vähemmistöön kuuluvia muslimeja. Uhrimäärästä kertoi maan armeijan johto.

Väkivaltaisuudet ovat tapahtuneet Rakhinen osavaltiossa, josta kymmenettuhannet ovat paenneet rajan yli Bangladeshiin. Lisäksi rajalle Myanmarin puolelle arvioidaan pakkautuneen noin 20000 ihmistä, joita Bangladesh ei ole päästänyt maahan. Ihmisiä on hukkunut yrittäessään ylittää Naf-rajajokea itse kyhätyillä veneillä.

Raporttien mukaan sekä armeijan joukot että kapinalliset ovat tehneet hyökkäyksiä kyliin. Myanmarin armeijan komentaja kuvaa kuolonuhreja terroristeiksi ja sanoo heidän tehneen iskuja maan turvallisuusjoukkoja vastaan.

YK:n Guterres muistuttaa, että turvallisuudesta huolehtiminen on hallituksen vastuulla. Samoin hallituksen tulee sallia avustusjärjestöille pääsy avun tarpeessa olevien luokse.

Rohingya-kansalla ei ole kansalaisoikeuksia Myanmarissa, vaikka heitä on asunut maassa sukupolvien ajan. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot