Mainos
Mainos

YK:n vartija sekaantunut Bagdadin pommi-iskuun

YK:n rakennukseen tehdyssä iskussa oli mukana myös irakilainen YK:n vartija. Viranomaisten mukaan hän oli luovuttanut tekijöille päämajan pohjapiirustuksen.

-


YK:n Bagdadin päämajan irakilainen vartija oli sekaantunut viime tiistaina tapahtuneeseen tuhoisaan pommi-iskuun, kertoi Yhdysvaltojen johtama televisioasema Irakissa eilen.

Iraq Media Network -aseman mukaan Irakin viranomaislähteet vahvistivat, että vartija oli antanut iskun tekijöille päämajan pohjapiirroksen, jossa näkyi myös YK:n pääsihteerin erityislähettilään Sergio Vieira de Mellon toimisto.

FBI aloitti kuulustelut

Tv-asema ei kertonut, onko vartija pidätetty. Jo perjantaina YK:n viranomainen kertoi uutistoimisto AFP:lle päämajan vartijoiden sekaantuneen iskuun.

- Hyökkääjät selvästikin saivat tukea talon sisältä. Isku oli tarkasti suunniteltu ja kohteena oli nimenomaan Sergio Vieira de Mello, nimettömänä pysytellyt lähde sanoi.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on aloittanut YK:n vartijoiden kuulustelut. Vielä ei ole tietoa, onko avunannosta epäilty vartija jo pidätetty. Osa irakilaisista vartijoista oli palkattu jo Saddam Husseinin hallinnon aikana ja heillä oli yhteyksiä kukistuneen diktaattorin tiedustelupalveluun.

Pommi-iskussa kuoli erityislähettiläs Sergio Vieira de Mello ja 22 muuta ihmistä.

De Mellon ruumiinvalvojaiset pidettiin eilen hänen syntymäkaupungissaan Rio de Janeirossa. Sieltä ruumis siirretään Geneveen, jonne de Mello haudataan. Hautajaiset pidetään näillä näkymin torstaina.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Huomenta Suomi 25.08.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme