Mainos
Mainos

YK: Nälästä kärsivien määrä nousee miljoonilla vuosittain

Maailman ruokaohjelman mukaan viljan hinta on nousut 50 prosenttia viidessä vuodessa.

Kuivuus, konfliktit ja hintojen kohoaminen ovat nostaneet kroonisesti nälkäisten määrää maailmassa miljoonilla, on YK muistuttanut tänään maailman ruokapäivänä.

Nälkäisten määrä kasvaa vuosittain keskimäärin neljällä miljoonalla ihmisellä ympäri maailmaa. YK:n alaisen Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan viljan hinta on noussut 50 prosenttia viiden viime vuoden aikana. Asiantuntijat arvioivat, että tämä johtuu asukasmäärien kasvamisesta erityisesti ruokaa tuottamattomilla alueilla eli kaupungeissa.

Samanaikaisesti myös sadot ovat huonon sään vuoksi jääneet niukoiksi ja polttoaineiden kustannukset ovat nousseet, mikä on vaikuttanut meri- ja liikennekuljetuksiin ja sitä kautta suoraan ruoan hintaan.

Heikoin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa 21 valtiota 36:sta tarvitsee ulkopuolista ruoka-apua. WFP:tä huolettaa erityisesti Somalia, jossa kuivuus ja konfliktit ovat aiheuttaneet humanitaarisen kriisin.

WFP muistuttaa, että ruoan saaminen on yksi perustavista ihmisoikeuksista.

-Tänä iltana 854 miljoonaa naista, miestä ja lasta menee nukkumaan tyhjin vatsoin, huomauttaa WFP:n pääjohtaja Jacques Diouf.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme