Mainos
Mainos

YK peruutti avustussaattueita Kosovossa

Sadat albaanit pakenivat kodeistaan ja kaksi YK:n avustussaattuetta peruttiin Kosovossa tänään, kun serbijoukkojen kerrottiin tulittaneen Pristinan länsipuolisia alueita. YK ilmoitti tänään peruneensa kahden avustussaattueen lähettämisen albaaniasukkaille Kosovossa, koska saattueiden kulkualueella oli kerrottu ammuskelusta.

Toisen avustussaattueen määränpää oli Peterac ja toisen Streoc, kertoi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja Laura Boldrini Pristinassa. Tiedot tulituksesta saattueiden reittialueella olivat vahvistamattomia, mutta saattueiden matka oli joka tapauksessa peruutettu.

Uutistoimisto Reuters haastatteli albaaniasukkaita, jotka kertoivat paenneensa kodeistaan Kisna Rekassa, Berishassa ja Trpezassa serbijoukkojen tykistötulituksen vuoksi. Alueet sijaitsevat Kosovon pääkaupungin Pristinan länsipuolella.

Diplomaattilähteiden mukaan pataljoonan vahvuinen serbijoukko, johon kuului panssarivaunuja ja tykistöä, oli siirtynyt Komoranen alueelle Pristinan länsipuolelle sen jälkeen kun kolme serbipoliisia oli surmattu alueella. Suuri osa serbijoukoista oli kuitenkin jo tänään poistunut alueelta, diplomaattilähteet kertoivat.

Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic myöntyi viime viikolla armeijan ja erikoispoliisin joukkojen vähentämiseen Kosovosta. Länsi puolestaan lupasi siirtää suunniteltua Naton ilmaiskua Jugoslavian sotilaskohteita vastaan. Milosevicin kanssa neuvotellut amerikkalainen erityislähettiläs Richard Holbrooke sanoi viikonvaihteessa, että Jugoslavia ei ole vetänyt tarpeeksi joukkoja Kosovosta. Albaanikapinallisten sotilaalliset joukot ovat serbilähteiden mukaan lisänneet hyökkäyksiä poliiseja vastaan Kosovossa. Serbilähteet kertoivat niin ikään, että albaanijoukot ovat vallanneet takaisin osan asemistaan serbijoukkojen aloitettua vetäytymisensä.

Serbitoimittajia kateissa

Jugoslavian uutistoimisto Tanjug kertoi tänään, että kaksi toimiston työntekijää oli kadonnut Kosovossa eilen. Toimittaja ja valokuvaaja oli viimeksi nähty heidän ollessaan autossa matkalla Maguran kylään, missä edellisyönä oli ammuttu kaksi serbipoliisia, Tanjug kertoi. Uutistoimiston mukaan kadonneet ovat todennäköisesti joutuneet albaanien UCK-joukkojen vangeiksi.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme