Mainos
Mainos

YK-ryhmän hotelli aivan iskupaikan lähellä Syyriassa – ei pääse tutkimaan

Syyriassa väitettyä kemiallista iskua on vaikea todentaa, elleivät YK-tarkastajat pääse tutkimaan aluetta, jossa kaasuiskun väitetään tapahtuneen.

Syyrian hallitus sallii maassa parhaillaan olevan YK:n tarkastajaryhmän pääsevän vain kolmelle aiemmin sovitulle paikalle tekemään tutkimuksia.

The Guardian -lehden mukaan YK:n ryhmän edustajat ovat majoittuneet hotelliin, joka on vain reilun 15 kilometrin päässä Ghoutasta, jonne Syyrian hallitus iski eilen. Hallitus on kuitenkin kiistänyt käyttäneensä iskuissaan kemiallisia aseita.

Yhdysvaltain mukaan tilanne horjuttaa pahasti YK:n uskottavuutta. Valkoisen talon mukaan YK:n tutkijoiden olisi päästävä välittömästi tuhoalueelle ottamaan näytteitä ja haastattelemaan todistajia ilman Syyrian hallituksen väliintuloa.

– Jos Syyrian hallituksella ei ole mitään salattavaa ja se on sitoutunut puolueettomaan tutkimukseen kemiallisten aseiden mahdollisesta käytöstä, pitäisi hallituksen päästää YK-ryhmä välittömästi alueelle, todetaan Valkoisen talon kannanotossa.

Länsimaat ja useat arabiamaat vaativat eilen YK:n turvallisuusneuvostossa, että tutkijat on päästettävä väitetylle kaasuiskualueelle.

Diplomaattilähteiden mukaan tutkinta kaatui Venäjän ja Kiina vastustukseen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme