Mainos
Mainos

YK vaatii Guantanamon vankien tapaamista

YK:n ihmisoikeustarkkailijat aikovat kieltäytyä vierailusta vankileirillä, elleivät he pääse puhumaan vankien kanssa.

Yhdysvallat ilmoitti perjantaina, että YK:n ihmisoikeustarkkailijat pääsevät vierailemaan Guantanamon vankileirillä Kuubassa.Ilmoituksessan Yhdysvallat korosti, ettei maalla ole mitään salattavaa. Kutsu tuli lähes neljä vuotta sen jälkeen, kun vankileirille pääsyä ensimmäisen kerran pyydettiin.

Puolustusministeriön mukaan tarkkailijat saavat keskustella Yhdysvaltain viranomaisten kanssa, mutta eivät yli 500 vangin kanssa. Tämä rooli on Pentagonin mukaan pelkästään Punaisen Ristin kansainvälisen komitean edustajilla.

Algerialainen Leila Zerrougui sanoi myöhään eilen tiedotustilaisuudessa, että joulukuun alkuun kaavailtu vierailu vankileirille toteutuu vain jos vankien kanssa päästään puhumaan. Zerrougui on YK:n asiantuntija mielivaltaisissa pidätyksissä.

Samaa korosti myös kidutuskysymyksiä YK:ssa tutkiva itävaltalainen Manfred Nowak. Kolmas Guantanamoon lähtevä YK:n tarkkailija olisi uskonnolliseen vapauteen keskittyvä pakistanilainen Asma Jahangir.

Yhdysvallat epäilee Guantanamon vankeja terrorismista. Se on kiistänyt syytökset, joiden mukaan vankeja kohdellaan epäinhimillisesti ja kidutetaan. Suurin osa vangeista on otettu kiinni Afganistanissa.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme