Mainos
Mainos

YK: Venäjä passiivinen taistelussa rasismia vastaan

YK:n edustajan Doudou Dienen mukaan Venäjällä ei tahtoa taistella rasismia vastaan.

YK:n mukaan Venäjän hallitukselta puuttuu tahtoa taistella maassa vallitsevaa rasismia vastaan. Järjestön edustajan Doudou Dienen mukaan Venäjän valtio ei itsessään ole rasistinen, mutta maan hallitus ei tee tarpeeksi ehkäistäkseen rasismia.

Diene kertoi johtopäätöstensä perustuvan Venäjän vähemmistöjen syrjäytymiseen, rasistiseen väkivaltaan, rasistisilla puolueohjelmilla ratsastaviin puolueisiin ja rasististen rikollisten, joihin maan poliisejakin kuuluu, rankaisemattomuuteen. Hän arvosteli myös maan tiedotusvälineitä, jotka tuottavat muun muassa tshetsheeneistä, romaneista ja afrikkalaisista rikollisia stereotypioita.

Diene tutustui viikon ajan Venäjän rasismitilanteeseen tapaamalla muun muassa hallituksen viranomaisia sekä etnisten vähemmistöjen ja ortodoksisen kirkon edustajia eri puolilla maata.

Rasistiset murhat ja hyökkäykset ulkomaalaisia vastaan ovat lisääntyneet Venäjällä viime vuosina. Kaikkiaan rikokset ulkomaalaisia kohtaan ovat lisääntyneet vuoden sisällä kolmanneksella.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme