Mainos
Mainos

Yksi kolmesta hylättiin kutsunnoissa Venäjällä

Venäjän armeijan kutsunnoissa hylättiin syksyllä joka kolmas terveyssyistä, kerrottiin Venäjän puolustusministeriöstä tänään. Kutsuntoihin saapuneista nuorista miehistä joka neljäs tarvitsi lääkärinhoitoa ja lisäravintoa normaalin painon saavuttamiseksi.

Erityisesti Siperian ja Uralin nuorukaisilla oli terveysongelmia. Ennen noiden alueiden ihmiset olivat tunnettuja hyvästä terveydestään. Kutsunnoissa hylätyillä oli kuppaa, alkoholismia ja huumeriippuvuutta. Kaiken kaikkiaan 40 prosenttia kutsuntoihin osallistuneista ei täyttänyt kuluneena vuotena vaatimuksia. Vuonna 1985 vain yksi 20:stä hylättiin kutsunnoissa. Ministeriön mukaan vain 70 prosentilla uusista varusmiehistä on toisen asteen koulutus. Lähes yhtä suuri joukko ei hallitse perusmatematiikkaa.

Varusmiespalvelua ryhtyi kuluneena syksynä suorittamaan 188 000 18-vuotta täyttänyttä miestä. Varusmiespalvelusta vapautuu vain poikkeustapauksissa. Monet yrittävät kuitenkin erilaisin keinoin välttää armeijan: kuluneena syksynä siinä onnistui 40 000 miestä. Armeija päätti viime vuonna olla ottamatta varusmiespalvelukseen, jotka olivat olleet vankilassa. Sen toivotaan vähentävän sotilaiden tekemiä rikoksia ja heikompien sortamista. Ihmisoikeusaktivistit sanovat, että monet varuskunnat ovat nykyään kuin työleirejä mielivaltaisine johtajineen.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme