Mainos
Mainos

Metro täyttyi savusta USA:ssa – yksi kuoli ja kymmeniä loukkaantui

Yhdysvalloissa Washingtonissa yksi ihminen on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut paksun savun täytettyä metrotunnelin kesken ruuhka-ajan, kertovat viranomaiset.

Tapahtuma sai aikaan kaaoksen maan toiseksi vilkkaimmassa joukkoliikennejärjestelmässä.  

Washingtonin pelastusviranomaisten mukaan yli 80 ihmistä on viety sairaalaan eriasteisten vammojen vuoksi.  

Washington Postin mukaan kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti. Sosiaalisessa mediassa on ollut kuvia matkustajista, jotka ovat savun täyttämissä junissa peittäneet suunsa ja silmänsä. Pelastustyöntekijät ovat evakuoineet ihmisiä hoitoon saamaan lisähappea.  

Viranomaiset eivät vielä tiedä savun aiheuttajaa. Kaupungin liikenneviranomaiset sanovat nettisivuilla, että tunnelin tuuletus on aloitettu.  

Savu täytti L'Enfant Plaza -metroaseman kaupungin keskustassa, jossa sijaitsee useita hallintorakennuksia, toimistoja ja ravintoloita.  
Metroasema oli jonkin aikaa suljettuna ennen kuin se avattiin uudelleen. Junat saattavat kuitenkin tänään myöhästellä.

Washingtonin metrojärjestelmä palvelee noin viittä miljoonaa ihmistä. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme