Mainos

Yksinhuoltaja, poliisi, isä, sairaanhoitaja – he menettivät henkensä Las Vegasin joukkomurhassa

Yhdysvaltojen pahin joukkoampuminen sen nykyhistorian aikana vei yhteensä 59 ihmisen hengen. Kuolleista osan henkilöllisyys on jo tullut julkisuuteen, ja tietoja ovat julkaiseet muun muassa CNN, Telegraph ja BBC.

Ensihoitaja Sonny Melton oli juhlimassa vaimonsa kanssa ensimmäistä hääpäivää. Tulituksen alettua hän suojasi vaimoaan ja kuoli itse.

Ampumisessa kuoli myös paikallinen poliisi Charleston Hartfield. Tämän poliisilaitos ei tiedotteessa nimennyt häntä sukunimellä, mutta totesi ettei "tiedä parempaa miestä kuin Charles".

Nuorimpia kuolleita oli 20-vuotias Quinton Robbins, joka muun muassa valmensi nuoremman veljensä joukkuetta amerikkalaisessa jalkapallossa. Nuorta miestä kuvailtiin aina iloiseksi ja ihmeelliseksi persoonaksi.

Poika yritti pelastaa isänsä

Eräs tapetuista, lastentarhaopettaja Jenny Parks, oli kertonut ennen lähtöään hoitamalleen lapselle olevansa menossa musiikkifestivaalille, ja kertovan siitä kaiken tullessaan takaisin.

– En olisi ikinä voinut kuvitella kertovani lapselleni, että opettaja ei voi kertoa festivaalista, koska hänet ammuttiin brutaalisti.

Festivaaleilla ollut John Phippen kuoli, vaikka hänen lääkintämiehenä toimiva poikansa teki kaikkensa yrittäessään pelastaa isänsä hengen. Poika itse sai osuman käteensä ja jäi henkiin. Isä menehtyi saamiinsa vammoihin. Phippen oli viiden lapsen isä ja yhden isoisä.

Afganistanin veteraani Chris Roybal kuoli saatuaan osuman rintaansa. 

Tämän ystävä ja veteraanitoveri kirjoitti Facebookiin, kuinka hänen sydämensä särkyy, kun vahingoittumana sota-alueelta palannut kuolee kotimaassaan näin.

"Näen poikani silmissä hänen isänsä"

Erään tapetun, Michael Andersonin, kumppani kertoo sosiaalisessa mediassa, miten paljon hänen rakastamansa mies merkitsi hänelle ja miten tämän poismenon myötä myös koko elämä muuttui. Parilla on yksi yhteinen lapsi.

– Katson poikani silmiin ja näen hänen isänsä, nainen toteaa.

Kuolleiden joukossa myös kanadalaisia, kuten neljän lapsen yksinhuoltaja Jessica Klymchuk, joka oli vierailemassa kaupungissa kihlattunsa kanssa.

Toinen kanadalainen, parikymppinen Jordan McIldoon, oli juhlimassa tyttöystävänsä kanssa. Yhden lapsen isä kuoli luoteihin tapahtumapaikalla.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot