Mainos
Mainos

Yli 250 000 evakuoitu Kalifornian maastopalojen tieltä

Kova tuuli on hankaloittanut maastopalojen sammutusta. Viranomaisten mukaan paloissa on saanut surmansa yksi ihminen ja parikymmentä on loukkaantunut.

Kaliforniassa on määrätty jo yli 250 000 ihmistä evakuoitavaksi maastopalojen tieltä. Palot riehuvat valtoimenaan San Diegon kaupungin ympärillä Etelä-Kaliforniassa.

Paloja lietsovat kuumat niin sanotut Santa Ana -tuulet, joiden nopeus on jopa yli 35 metriä sekunnissa.

- Kaliforniassa on meneillään traaginen aika, sanoi osavaltion kuvernööri Arnold Schwarzenegger. Hän on julistanut osavaltion eteläosat hätätilaan. - Tilanne on äärimmäisen vaarallinen, ja tuuli on vaarallisin vihollisemme.

Kova tuuli haittaa myös pelastustöitä, sillä sammutustöihin osallistuvia lentokoneita ei voida käyttää paikoin lainkaan tuulten vuoksi.

San Diegon pormestari Jerry Sanders oli myös huolissaan. - Meillä on paloja joka puolella San Diegoa ja ne liikkuvat hyvin nopeasti, hän sanoi uutistoimistoille.

Koulut alueella ovat kiinni, ja ainakin yksi sairaala on jouduttu evakuoimaan.

Palot ovat tuhonneet alueella ainakin 36 000 hehtaaria maastoa. Yksi ihminen on saanut surmansa ja noin 20 loukkaantunut, osa heistä vakavasti.

Neljän vuoden takainen niin sanottu Cedar Fire -maastopalo surmasi San Diegon alueella kaksitoista ihmistä ja tuli tuhosi yli 2000 rakennusta.

Los Angelesin lähellä Malibussa maastopalo uhkaa alueella asuvien julkkisten taloja, ainakin 25 rakennusta on jo tuhoutunut. Paloa yrittää saada kuriin 1400 palomiestä.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme