Mainos
Mainos

Yli 40 vuotta sitten uponnut kylä noussut esille Thaimaassa

Etelä-Thaimaassa sijaitseva Ban Tohin kylä on ollut veden alla siitä saakka, kun alueelle rakennettiin pato vuonna 1975. 

Alueen asukkaat ovat kertoneet, että nyt, 41 vuotta myöhemmin, he voivat jälleen nähdä entisajan kauppakaupungin raunioita.

Kylän suurin rakennus, haustausmaan yhteydessä sijaitseva moskeija, näkyy jo selvästi veden pinnalla. Myös kylän poliisiasema, buddhalainen temppeli, koulu ja sähkökeskus näkyvät nyt ensikertaa 41 vuoteen. 

Thaimaan yleisradioyhtiön mukaan kyläläiset ovat tarjonneet vierailijoille ilmaisia venekyytejä, jotta tietoisuus kylän historiasta leviää.

Syynä vedenpinnan laskuun on aluetta koetellut kuivuus. Esimerkiksi Deutche Wellen mukaan Thaimaa on houkaissut suuresta helpotuksesta, kun sateet viimein tulivat kesän alussa. Kuivuus on johtunut El Ninon vaikutuksista. Kuivuuskautta on nimetty maan pahimmaksi vuosikausiin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme