Mainos
Mainos

Ympäristöasiat Saksan hallitusneuvottelujen koetinkivi

Saksan hallitusneuvottelut käynnistyivät virallisesti tänään puolilta päivin. Vaalit voittanut sosiaalidemokraattinen puolue SPD ja vihreät yrittävät saada aikaiseksi Saksan ensimmäisen keskustavasemmistolaisen hallituksen 16 vuoteen.

-Tämä on hyvä alku, sanoi tuleva liittokansleri Gerhard Schröder astuessaan sisään neuvotteluhuoneeseen.
SPD:llä ja vihreillä on liittopäivillä yhteensä 245 edustajaa, kun muilla puolueilla on kaikkiaan 224 kansanedustajaa. Schröder toivookin voivansa muodostaa hallituksen tuon 21 paikan enemmistön turvin ja saada hallitukselle liittopäivien hyväksynnän 27. lokakuuta. Siihen asti Helmut Kohl jatkaa virkaatekevänä liittokanslerina.

Tänään ensimmäisen neuvottelukierroksen aikana oli tarkoitus luoda pohja loppuneuvotteluille. Erilliset työryhmät aloittavat omat tapaamisensa maanantaina. Puolueet ovat kohtuullisen yksimielisiä mm. talous- ja sosiaalipolitiikasta sekä työttömyyden hoidosta, mutta erimielisyyksiäkin esiintyy. Pahiten välejä hiertää vihreiden vaatimus tiukasta ympäristöpolitiikasta, johon sisältyy suuri polttoaineveron korotus. Myös ydinvoimasta luopuminen ja ministerisalkkujen määrä aiheuttavat kiistaa.

Vihreät haluaisivat itselleen neljä salkkua, kun taas SPD olisi valmis antamaan heille kaksi. SPD:n pääsihteeri Franz Müntefering varoittikin ennen neuvottelujen alkua, etteivät vihreät vaatisi "mahdottomia".
-Mitään hulluja vaatimuksia ei hyväksytä, eikä hyväksytä myöskään mahdottomia taakkoja motoristeille, jotka luottavat autoihinsa päästäkseen töihin, hän teki selväksi. Müntefering myönsi, että energian hintaa on korotettava, mutta liiallisuuksiin ei ole syytä mennä.

Työttömyyden hoidosta puolueet näyttävät olevan samaa mieltä.
-Neuvottelemme kaikista tärkeistä asioista kuten nk. työllisyyssopimuksesta, hän kertoi.
Työllisyyssopimus tuo yhteen hallituksen, työnantajien ja ammattiliittojen edustajat pohtimaan keinoja uusien työ- ja koulutuspaikkojen luomiseksi.

Työttömyys on Saksassa tällä haavaa lähellä 11 prosenttia. SPD:n hallitusneuvottelijoihin kuului tulevan liittokanslerin Schröderin lisäksi puolueen puheenjohtaja Oskar Lafontaine, Müntefering ja parlamenttiryhmän johtaja Rudolf Scharping. Vihreistä neuvotteluissa ovat mukana mm. puoluejohtaja Jürgen Trittin ja parlamenttiryhmän johtaja Joschka Fischer.
(STT-DPA-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme