Mainos
Mainos

Youssu N'dour vaihtaa keikkailun politiikkaan

Senegalilainen musiikkitähti Youssu N'dour on ilmoittanut peruvansa tulevat keikkansa ensi vuoden alusta lähtien. Laulaja aikoo siirtyä maansa politiikkaan. Senegalissa käydään helmikuun alussa presidentinvaalit. N'dour ei kuitenkaan tarkentanut, aikooko hän ryhtyä itse ehdolle vaaleihin.

Ilmoituksessaan 52-vuotias N'dour ei myöskään tähdentänyt sitä, onko muusikonura nyt ohi lopullisesti vai ainoastaan tauolla. N'dour antoi ilmoituksensa omalla televisiokanavallaan TFM:llä.

Youssou N'dour on vastikään perustanut oppositioliikkeen, joka vastustaa istuvaa presidenttiä Abdoulaye Wadea. 85-vuotias Wade on hallinnut Senegalia jo kaksi kautta, mutta aikoo perustuslain vastaisesti asettua ehdolle myös helmikuun vaaleissa. Wade vetoaa siihen, ettei hänen ensimmäistä kauttaan lasketa rajoitteeseen mukaan, sillä perustuslain muutos rajasi kaudet kahteen kesken hänen ensimmäisen kautensa.

N'dourin oppositioliike ei ole maassa ainoa. Istuva presidentti Wade yritti kesäkuussa muuttaa myös muita presidentinvalintaan vaikuttavia säännöksiä, mutta joutui perääntymään Dakarin väkivaltaisten mellakoiden vuoksi.

(MTV3 - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme