Mainos

Ystävät muistavat Oaklandin palossa kuollutta Hannaa: "Elävä kirkasvalolamppu, rohkea seikkailijatar"

Yrittäjä, yogini, korusuunnittelija, stylisti, luova johtaja, suunnittelija, uneksija. Oaklandin varastopalossa kuollut suomalainen Hanna Ruax kuvailee itseään julkisella Facebook-sivuillaan monipuolisin sanankääntein.

Entisen opinahjonsa verkkosivuilla Ruax kertoo oppineensa yrittäjyyttä jo lapsena myydessään kukkia mökkinaapureilleen. Hän aloitti opinnot ammattikorkeakoulun liiketalouden linjalla 2005. Hän tuurasi opintojen ohessa äitiään muutamalla joogatunnilla ohjaajana, innostui alasta ja osti äitinsä yrityksen valmistumisensa jälkeen vuonna 2011.

– Älkää pelätkö kokeilla uusia asioita, keksikää hulluja unelmia, nainen kirjoittaa uratarinassaan korkeakoulun verkkosivuilla.

”Voi maailman lempein jooga”, kuvataan naisen pitämää joogatuntia Me Naisten blogissa marraskuussa 2012.

Euroviisuedustajan stylisti 

Aktiiviselle naiselle joogayrittäjyys ja ahkera matkustaminen eivät riittäneet täyttämään päiviä kalenterissa. Länsiväylä kertoi keväällä, että nainen huolehti myös Suomen euroviisuedustajan Sandhjan ja hänen taustalaulajiensa asusta ja tyylistä Tukholman viisuissa.

Tämän vuoden syyskuussa nainen oli perustamassa kynttiläalttaria Helsingin Elielinaukiolle Jimi Karttusen muistoksi. Suomen Vastarintaliikkeen jäsenen epäillään pahoinpidelleen Karttusen kuoliaaksi aukiolla järjestetyssä Suomen Vastarintaliikkeen tilaisuudessa.

–  Tulin niin järkyttyneeksi, surulliseksi ja vihaiseksi, että päätin, että jotain on tehtävä. Leikkasin joogamatosta sydämen ja hain roskakatoksesta pahveja, nainen kertoi Ilta-Sanomissa.

Noin kaksi viikkoa sitten nainen päivitti Facebookiin lähtevänsä Helsingistä Oaklandiin, jossa hän asui. Nyt päivitys täyttyy useiden ystävien ja tuttavien surunvalitteluista.

– Kaunis, ihana, elämänjanoinen ja rohkea – tulen aina muistamaan sinut valovoimaisena ja sydämensä ääntä kuuntelevana seikkailijattarena. Osanottoni perheellesi, läheisillesi ja rakkaillesi suureen suruun.

– Ainoa elävä kirkasvalolamppu ja nyt siirryit loistamaan taivaalle kirkkaimpana tähtenä.

Myös toinen joogastudio muisti naista Facebook-päivityksessään.

36 ihmistä kuoli

Ulkoministeriö vahvisti yöllä STT:lle, että Oaklandin palossa on kuollut yksi suomalainen, joka oli aiemmin ilmoitettu kadonneeksi. Ulkoministeriön mukaan uhrin omaisille on kerrottu asiasta. Yhdysvalloissa sattuneessa rakennuspalossa kuoli ainakin 36 ihmistä.

Tulipalo tuhosi lauantaina kaksikerroksisen varastorakennuksen, jossa oli palon syttymisaikaan teknomusiikin tapahtuma. Paikalla oli satakunta ihmistä.

Palon syttymissyy on edelleen auki.


Juttua muokattu: Naisen nimen käyttöön on kysytty lupa omaisilta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot