Mainos
Mainos

Zimbabwen kriisineuvottelut lopahtivat lyhyeen

Zimbabwen kriisiä käsittelevä kokous on päättynyt Swazimaassa jo ennen kuin se ehti toden teolla edes alkaa. Kokous lopahti alkuunsa, koska oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai ei suostunut saapumaan paikalle.

Tämän seurauksena neuvotteluja lykättiin viikolla. Kokous on nyt määrä järjestää Hararessa 27. lokakuuta.

Tsvangirain boikotti oli vastalause sille, ettei hänelle myönnetty passia.

Tsvangirai sai myöhään sunnuntaina väliaikaisen asiakirjan, joka oikeuttaa hänet tekemään yhden matkan ulkomaille. Varsinaista passia hänelle ei ole myönnetty lähes vuoteen.

- Emme matkusta tämän paperin kanssa. Tämä on loukkaus, sanoi Tsvangirain MDC-puolueen edustaja.

Kokouksen alkuun osallistuivat Swazimaa, Angola ja Mosambik. Mukana oli myös Zimbabwen presidentti Robert Mugabe. Kokouksen päämääränä oli yrittää auttaa Zimbabwen kiisteleviä osapuolia eteenpäin hallitusneuvotteluissa.

Mugabe ja Tsvangirai kiistelevät yhteishallituksen salkkujaosta. Vallanjaosta he pääsivät periaatteelliseen sopuun aiemmin syksyllä.

Maa on konkurssissa maailman pahimman inflaation takia. Inflaation arvioidaan olevan jo yli 230 miljoonaa prosenttia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme