Mainos
Mainos

Zimbabwessa äänestettiin Mugaben ja Mugaben välillä

Zimbabwessa äänestys presidentinvaalien toisella kierroksella vaikuttaa sujuneen ilman väkivaltaisuuksia. Vaalihuoneistot sulkeutuivat iltakahdeksalta Suomen aikaa.

Vaalien ainoa ehdokas oli Zimbabwen istuva presidentti Robert Mugabe. Opposition ehdokas Morgan Tsvangiraivetäytyi kilvasta viime viikolla väkivaltaisuuksien vuoksi.

Äänestysvilkkaus näyttää jääneen vaisuksi. Silminnäkijöiden mukaan äänestäjiä oli monin paikoin uhkailtu äänestämään Mugabea. Joillain alueilla äänestysvirkailijoiden väitettiin tarkastaneen äänestysliput ennen niiden pudottamista uurnaan.

Zimbabwen keskusvaalilautakunta on luvannut ensimmäisiä tuloksia huomenna.

Tsvangirai voitti maaliskuussa järjestetyn ensimmäisen kierroksen, muttei saanut suoraan valintaan riittävää enemmistöä.

Tsvangirai vetosi kannattajiinsa, jotta nämä eivät asettaisi henkeään alttiiksi äänestämällä. Hän kehotti ihmisiä äänestämään Mugabea, jos vaihtoehtona on kuolema.

Myös Tsvangirain nimi oli ehdokaslistassa, sillä keskusvaalilautakunnan mukaan hänen vetäytymisensä ilmoitettiin liian myöhään.

Zvangirai kehottaa ulkomaailmaa olemaan tunnustamatta tämänpäiväisen presidentinvaalin tulosta. Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbekin odotetaan tunnustavan Mugaben uudelleenvalinnan.

Kansainvälinen yhteisö on tuominnut jyrkästi vaalit. Muun muassa Eteläisen Afrikan kehitysjärjestö SADC ja EU ovat vaatineet vaalien siirtämistä, eivätkä teollisuusmaiden G8-ryhmä ja EU-komissio aio tunnustaa tuloksen laillisuutta. Yhdysvallat suunnittelee uusia Zimbabwen vastaisia pakotteita.

Mugabe sanoo olevansa valmis neuvottelemaan Tsvangirain kanssa vasta voitettuaan vaalit.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme