Mainos
Mainos

Zimbabwessa superinflaatio - 100 000 prosenttia

Zimbabwessa on vietetty presidentti Robert Mugaben 84. syntymäpäivää perinteisin menoin. Valtiollinen Herald-sanomalehti on julkaissut yhteensä 16 sivun verran onnitteluja maan presidentille. Onnittelijoina olivat pääasiassa eri ministeriöt sekä valtiojohtoiset yritykset.

Perinteiseen malliin päivä sujui muutenkin, sillä maan tilastokeskus julkisti uudet inflaatioluvut. Niiden mukaan inflaatio laukkasi viime kuussa eteenpäin yli 100 000 prosentin vauhtia.

Zimbabwen tärkein oppositiopuolue MDC puolestaan kertoo, ettei se ole enää halukas vuoropuheluun Mugaben Zanu-Pf-puolueen kanssa.

-Vuoropuhelu on kuollut. Sen tarkoituksena oli luoda edellytykset vapaille vaaleille, mutta on selvää, että siinä on epäonnistuttu, MDC:n johtoon kuuluva Welsman Ncube sanoi.

Zimbabwessa pidetään maaliskuun lopussa presidentinvaalit. Mugaben lisäksi ehdolla ovat oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai sekä riippumattomat ehdokkaat Toungana Langton ja Simbarashe Makoni.

Mugabe on hallinnut Zimbabwea sen itsenäistymisestä saakka vuonna 1980.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme