Mainos

Aku Hirviniemi Tuntematon sotilas -kuvauksien ääriolosuhteista: "Se oli elämää suurempi kokemus"

Näyttelijä Aku Hirviniemi kertoo rankan kuvaussession olosuhteista. Tuntemattoman sotilaan maailmanensi-iltagaalassa.

Tuntematon sotilas -elokuvassa Hietasta näyttelevä Aku Hirviniemi muistelee rankkoja kuvauksia hyväntuulisena elokuvan ensi-illan punaisella matolla.

– Se oli aika rankka, mutta antoisa prosessi. Se on ollut aika lailla elämää suurempi kokemus, jos näin voi sanoa, Hirviniemi kertoo.

Elokuvan ohjaaja Aku Louhimies tunnetaan metodista, jossa näyttelijät joutuvat olemaan mahdollisimman aidonmukaisissa olosuhteissa elokuvan kuvausten ajan. Hirviniemi koki kuvaukset osittain rankaksi.

– Välillä menin ihan autoon nukkumaan, kun en jaksanut siellä teltassa olla, mutta älkää kertoko tätä Louhimiehelle. Meille syntyi aika synkkä huumorintaju, kun oltiin siellä porukalla, mies veistelee.

– Kuvaukset olivat rankat ja poikkeukselliset. Kun ei kuvattu, niin nostettiin konekivääreitä ja tehtiin kyykkyhyppyjä. Yritettiin pitää itsemme mahdollisimman väsyneinä. Nukuttiin teltoissa ja syötiin armeijasapuskaa. Toivottavasti metodi näkyy jotenkin tässä lopputuloksessa, Hirviniemi kuvailee.

Katso videolta, miten Hirviniemi kertoo elämäntapojen muuttuneen kuvauksien jälkeen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot