Mainos

Ennätysyleisön heti avausviikonloppuna! Tuntematon sotilas menestyy myös Ruotsissa

Tuntematon sotilas -elokuvan menestys jatkuu myös Ruotsin puolella. 

Aku LouhimiehenTuntematon sotilas -elokuva sai ensi-iltansa Ruotsissa keskiviikkona 6. joulukuuta kautta maan yli 130 valkokankaalla ja keräsi ennätysyleisön heti ensi-iltaviikonloppunaan.

Elokuva tavoitti jo ensi-iltaviikonlopun (ke-su) aikana 20 421 katsojaa, joka on enemmän kuin yksikään suomalainen elokuva on saavuttanut kokonaiskatsojamäärässä Ruotsin elokuvateattereissa yli kymmeneen vuoteen.

Jo kahden ensimmäisen esityspäivän jälkeen Tuntematon sotilas oli Ruotsissa koko viikon toiseksi katsotuin ensi-ilta paikallisen Solsidan-elokuvan jälkeen.

– Mahtavaa, että elokuva on saanut lämpimän vastaanoton myös Ruotsissa, josta lähes 2000 vapaaehtoista saapui taistelemaan maamme itsenäisyyden puolesta. Sain kunnian tavata näistä veteraaneista muutaman kaksi viikkoa sitten Tukholmassa ja heidän kanssaan käymäni keskustelut merkitsevät minulle paljon. Oli hienoa kuulla, kuinka elokuva onnistui puhuttelemaan myös veljiämme lahden toisella puole, ohjaaja Aku Louhimies kommentoi tiedotteessa. 


SUOMALAISTEN ELOKUVIEN KOKONAISKATSOJAMÄÄRÄT RUOTSISSA

1. Äideistä parhain (2005): 141 179 katsojaa
2. Mies vailla menneisyyttä (2002): n. 93 000 katsojaa *)
3. Tali-Ihantala 1944 (2007): 17 340 katsojaa
4. Etulinjan edessä (2004): 16 275 katsojaa
5. Toivon tuolla puolen (2017): 9 212 katsojaa
6. Tom of Finland (2017): 8 285 katsojaa

*) Avausviikonlopun tilastot eivät saatavilla. 40 000 katsojan osalta ei ole tietoa esityspaikoista tai lipputuloista.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot