Mainos
Mainos

Finnkinon ja Nordisk Filmin kiistan äänitorveksi noussut Markus Selin: "On se ja sama, kuka siitä puhui, asia piti saada käsiteltyä"

Elokuvatuottaja Markus Selin sanoo, että Nordisk Filmin ja Finnkinon välillä on tällä hetkellä kaikki hyvin.

Tänään perjantaina ensi-iltansa saavan Kaikki oikein -elokuvan tuottaja, Solar Filmsin omistaja Markus Selin nousi viime syksynä otsikoihin.

Selin kommentoi julkisuudessa Finnkinon ja elokuvien levittäjäyhtiö Nordisk Filmin välistä raamisopimuskiistaa, jonka vuoksi Solar Filmsin tuottamaa, ensi-iltansa 6. lokakuuta 2017 saanutta Yösyöttö-elokuvaa ei nähty Finnkinon teattereissa ennen joulukuun 29. päivää.

Takavuosien tennistähdistä kertonutta Borg/McEnroe-elokuvaa ei myöskään nähty kiistan vuoksi Finnkinon ohjelmistossa.

Nyt ainakin jonkinlainen sopimus on syntynyt ja molemmat elokuvat ovat nähtävissä Finnkinon teattereissa.

– Kyllä, minusta tuli äänitorvi siinä asiassa. Se kiista koski koko elokuva-alaa. On ihan se ja sama, kuka siitä puhui, mutta se on asia, joka täytyi käsitellä ja joka pitää saada kulkemaan, Selin kertoo MTV:lle Kaikki oikein -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä.

– Tällä hetkellä kaikki on hyvin, tuottaja kertoo sopimuksen nykytilasta.

Selin on tuottanut Kaikki oikein -elokuvan yhdessä Rimbo Salomaan ja Jukka Helteen kanssa.

– Olen tyytyväinen elokuvaan. Aihe on todettu hyväksi jo kirjan muodossa aikoinaan (elokuva pohjautuu Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -romaaniin). Olemme erittäin iloisia elokuvasta.

Kaikki oikein saa ensi-iltansa perjantaina 12. tammikuuta 2018. Elokuvaa tähdittävät muun muassa Elsa Saisio, Antti LuusuaniemiLotta Lindroos, Jenni Kokander, Timo Lavikainen, Pirjo Lonka, Pamela Tola ja Ylermi Rajamaa.

Katso alla Kaikki oikein -elokuvan traileri sekä Markus Selinin haastatteluja viime syksyltä.



Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot