Mainos

Janne Katajalla työntäyteinen loppuvuosi, Aku Hirviniemeltä humoristinen kuittaus: "Noin se minun burnoutini alkoi"

Aku Hirviniemi ja Janne Kataja vitsailevat, että he voivat olla vuorotellen pois työkuvioista.

Janne Kataja, 37, ja Aku Hirviniemi, 33, näyttelevät marraskuun 24. päivä ensi-iltansa saavassa Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvassa hupaisaa poliisikaksikkoa.

Katajan ja Hirviniemen tuotantoyhtiö jakaa myös elokuvan tuotantovastuun Sinikka ja Tiina Nopolan yhtiön sekä Yellow Film & TV -yhtiön kanssa.

– Tätä elokuvaa oli kyllä älyttömän hauskaa kuvata! Kuin olisi ollut lomalla. Uintikohtauksen kuvaaminen yhdeksänasteisessa vedessä oli erityisen hauskaa, miehet nauravat MTV.fin haastattelussa.

– Paitsi tietysti ex-vaimoni kanssa emme pystyneet olemaan kuvauspaikalla samaan aikaan. Ja turvamiehet ja juristit olivat paikalla valvomassa tilannetta, Hirviniemi hupailee.

Hirviniemi ja elokuvassa näyttelevä Niina Lahtinen, 37, erosivat kesällä 2016.

– Ne kohtaukset, joissa Aku ja Niina nähdään yhdessä, Aku on lisätty niihin digitaalisesti. Nykyteknologia mahdollistaa kaikenlaista, Kataja jatkaa vitsailua.

Aku Hirviniemi on ollut tänä syksynä runsaasti otsikoissa uuden Tuntematon sotilas -elokuvan vuoksi. Hän on puhunut julkisuudessa avoimesti burnoutistaan, joka iski syksyllä 2016.

Kun Kaikki vastaan 1- ja Napakymppi-ohjelmia juontava sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa ja Korpelan kujanjuoksu -sarjassa näyttelevä Kataja kertoo kiireisestä syksystään, Hirviniemi reagoi osuvalla tavalla.

– Noin se minunkin burnoutini alkoi.

– Mutta jos minä saan burnoutin, me voimme olla sitten vuorotellen pois työkuvioista, Kataja toteaa.

---

Sinikka ja Tiina Nopolan romaaniin perustuva ja Anna Dahlmanin ohjaama Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset saa ensi-iltansa 24. marraskuuta.

Katso elokuvan traileri alla!


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot