Mainos
Mainos

Kiti Kokkonen roolistaan Swingers-elokuvassa: "Musikaalia lähdin tekemään, parinvaihtajaksi päädyin"

Näyttelijät Kiti Kokkonen ja Janne Kataja ovat toistensa suosikkityökavereita. Kaksikko näyttelee pariskuntaa parinvaihtoviikonloppuun sijoittuvassa komediassa.

Katso video yllä! Kiti Kokkonen ja Janne Kataja kyselivät toisiltaan kesäkuulumisia.

Kiti Kokkonen ja Janne Kataja näyttelevät Pamela Tolan ohjaamassa Swingers-elokuvassa vauvantekopaineista kriisiytynyttä pariskuntaa.

– Kyseessä on hyvän mielen hulvaton, kesään sijoittuva kreisikomedia, jossa on mukana iso joukko aitoja tunteja ja samaistuttavia persoonia. Nämä hahmot sitten ajautuvat parinvaihtoviikonloppuun ja siitä alkaa erilaisten väärinkäsitysten ja käänteiden kautta monimutkaiselta kuulostava seikkailu, Kataja kertoo.

Kataja on mukana myös tuottamassa elokuvaa. Kataja ja Aku Hirviniemi ovat osatuottajia. Tuottaja on muun muassa Luokkakokous-elokuvien takana oleva Jesse Fryckman.

– Meillä oli Jessen kanssa tahtotila tehdä hauskaa suomalaista elokuvaa, tyylilajissa, mitä ei ole vielä täällä tehty. Jenkeissähän tällaista on tehty paljon, sellaista elokuvaa, missä poika- tai tyttöporukka lähtee viettämään polttareita, Kataja sanoo.

Kiti Kokkonen päätyi mukaan, kun Aku Hirviniemi soitti hänelle ja kertoi, että Kitillä olisi mahdollisuus päästä Janne Katajan esittämän hahmon vaimon rooliin.

– Jesse Fryckman soitti minulle myös ja puhui Swingers-elokuvasta. Aluksi luulin, että kyseessä on musikaali! Musikaalia lähdin tekemään ja parinvaihtajaksi päädyin, Kokkonen sanoo.

Onko Kokkosella ja Katajalla omaa kokemusta elokuvan parinvaihtoteemasta?

– Minulla ei ole. Ehkä sitä innostuu tämän elokuvan tekemisen jälkeen, Kokkonen naurahtaa.

– Ei minullakaan. Ainakaan vielä. En tiedä, miten meihin yksineläjiin suhtaudutaan parinvaihtomarkkinoilla. Mutta jos siellä tarvitaan niin sanotusti kapuloita rattaisiin! Kataja nauraa.

Vakavoiduttuaan Janne Kataja sanoo, että parinvaihtaminen on yleistyvä, mutta jo vanha ilmiö.

– Suomessa se toiminta on käsittääkseni aktiivista. Satoja pariskuntia kokoontuu kerran kuukaudessa viettämään parinvaihtoviikonloppua. Tiedän, koska olen haastatellut yhtä parinvaihtajapariskuntaa, mies kertoo.

– Se meininki vaikutti aika välittömältä. Kai sen sitä pitää ollakin. Täytyy kuitenkin muistaa, että Swingers on lähtökohtaisesti komedia. Ja mikä onkaan herkullisempi asetelma komiikalle kuin joukko ihmisiä, jotka ajautuvat tuollaiseen tavallaan vähän noloon tilanteeseen ja yrittävät selviytyä siitä.

Vaikka Swingers on komedia, ohjaaja Pamela Tola on näyttelijöiden mukaan painottanut sitä, että hän haluaa nähdä oikeita ihmiskohtaloita ja aitoja tunteita.

– Teemme myös sinänsä poikkeuksellista suomalaista elokuvaa, että olemme harjoitelleet kohtauksia ja analysoineet niitä. Minulla on hyvä fiilis. Tästä tulee hauska ja villi elokuva, Kataja toteaa.

– On myös ihanaa päästä tekemään töitä Kitin kanssa. Hän on lempparityökavereitani. Kyllä Kiti top-kolmoseen kuuluu. Siellä on myös äitisi (näyttelijä Titta Jokinen), Kataja toteaa.

Kataja sanoo yrittäneensä saada Kiti Kokkosen äitiä myös mukaan Swingers-elokuvaan.

– Janne on ehdottomasti minun top-kolmosessani myös! Ehkä jopa top-kakkosessa, Kokkonen vastaa.

Swingers-elokuvan pääosissa nähdään Kiti Kokkosen ja Janne Katajan lisäksi Aku Hirviniemi, Marja Salo, Matleena KuusniemiMikko Nousiainen, Mimosa Willamo ja Roope Salminen.

---

Swingers saa ensi-iltansa perjantaina 30. marraskuuta 2018.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme