Mainos
Mainos

Kommentti: Kuin kotiin olisi tullut – uusi Star Wars on nostalginen ilotulitus

Star Wars oli 1970- ja 1980-luvun lapsille iso juttu. Tälle kirjoittajalle ei.

Batman sen sijaan oli, ehkä se kaikista isoin. Ensin televisiossa näytetty 1960-luvulla tehty sarja, jossa Batman ja Robin seikkailivat tärisevin käsin tehdyn näköisissä, mutta silti kovin sympaattisissa ja ala-asteikäisen pojankoltiaisen mielestä ah-niin-cooleissa kalsaripuvuissa.

Seuraavaksi Batman-sarjakuvat ja sitten Tim Burtonin ohjaamat elokuvat. Pojankoltiainen kasvoi, mutta elämän kolhima ja kuivan humoristinen Lepakkomies pysyi suosikkina, vaikka Joel Schumacherin 1990-luvun loppupuolella ohjaamat heikommat Batman-elokuvat veivätkin hetkellisesti uskon lapsuuden sankariin. Onneksi Christopher Nolanin 2000-luvulla ohjaamat elokuvat palauttivat uskon Yön Ritariin.

George Lucasin luoma Tähtien sota -universumi sekä elokuvat ovat olleet monille suurin piirtein samoissa ikävuosissa varttuville sitä, mitä Batman on ollut minulle.

Olen nähnyt kaikki Tähtien sota -elokuvat, mutta ne eivät ole merkinneet minulle ikinä kovin paljon. Batman sen sijaan on aina ollut jollain tapaa pyhä.

Popkulttuuria pikkupojasta lähtien aktiivisesti seuranneena monet Star Wars -elementit ja -hahmot ovat juurtuneet mieleen väkevästi, vaikka ne eivät ole olleetkaan kovin merkittäviä.

Välkkyvää ja jalallista roskasäiliötä muistuttava R2D2-robotti. Näsäviisas droidi C-3PO. Päiväuniin päätynyt Prinsessa Leia. Darth Vader, pahisten pahis. Sankarikaksikko Han Solo ja Luke Skywalker. Sekä tietysti Chewbacca, tuo vanha kunnon karvainen ja mölisevä hongankolistaja.

Odotukset seitsemättä Tähtien sota -elokuvaa Star Wars: The Force Awakens kohtaan olivat siis hyvin neutraalit, mutta ne ylittyivät isosti.

Keskiössä on luonnollisesti ainainen taistelu hyvän ja pahan välillä, mutta Star Wars -elokuva on ensisijaisesti muutamilla uusilla ja konkareiden rinnalla ehkä hieman köykäisiksi jäävillä hahmoilla varustettua nostalgiailotulitusta.

Uuden Tähtien sota -elokuvan aikana Tähtien sodan merkitys sekä itselleni että popkulttuurille paljastui viimeistään siinä kohtaa, kun kylmät väreet lähtivät kulkemaan selkäpiitä pitkin ja hölmistynyt hymy nousi kasvoille.

Miten ihmeessä näin sitten kävi? No, siten, että Han Solo ja Chewbacca ilmestyivät valkokankaalle.

Kyllä. Karismaattisesti harmaantunut Harrison Ford ja täydellisen iätön karvainen ja mölisevä hongankolistaja.

Puhumattakaan siitä yksittäisestä maailman lämpimimmältä tuntuneesta hetkestä, kun kenraaliksi vuosien saatossa ylentynyt Prinsessa Leia saapuu paikalle ja halaa Chewbaccaa. Liikuttavaa, jopa.

Tai siitä liikutuksen tunteesta, kun yhdelle oleelliselle hahmolle käy niin sanotusti köpelösti.

Liikuttavaa. Kyllä. Jopa minulle, vanhalle Batman-fanille.

Hämmennyin jatkuvasti siitä, miten hyvin J.J. Abrams on onnistunut luomaan vuonna 2015 tehtyyn elokuvaan Tähtien sodan (1977), Imperiumin vastaiskun (1980) ja Jedin paluun (1983) ilmapiiriä.

Kyse on tietenkin nostalgiasta. Siitä, että monet näistä hahmoista, niin ihmisistä kuin koneistakin, ovat olleet läsnä lapsuudessa ja ovat edelleen. Ja mikä tärkeintä, ne ihmishahmot ovat ikääntyneet, siinä missä minäkin.

Juuri tässä Star Wars: The Force Awakens onkin parhaimmillaan. Se muistuttaa, että vaikka monet asiat pysyvät ennallaan, asiat menevät myös eteenpäin.


Kestääkö nostalgianostatus vielä kahta lähivuosina tulossa olevaa lisäelokuvaa, se on iso kysymys. Se on varmaa, että kutkuttavat nostalgia-ainekset ainakin seuraavaan osaan ovat olemassa.

Yhtä kaikki, uusi Star Wars -elokuva on vuoden ilahduttavimpia elokuvayllätyksiä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme